tiistai 30. elokuuta 2011

eskarilainen ja armeijan kutsunnat

nuorimman esikoulu alkaa täällä poikkeuksellisesti vasta syyskuun alussaja  s i t ä on odotettu.

Eskariin on lupa hankkia oma penaali, täyte penaaliin tulee eskarista samoin kirja. 


Ylläripylläri tytär valitsi heppapenaalin ;)

Eskarilaiset toimivat pääsääntöisesti päiväkodista käsin, mutta kerran viikossa heillä ns. "koulupäivä" jolloin he suuntaavat pihan toisella puolella sijaitsevaan kouluun "opiskelemaan" . Näin koulun tavat ja tilat tulevat ensivuoden ekaluokkalaisille jo eskari vuoden aikana tutuiksi.


Kuva netistä

Tätä kerran viikossa tapahtuvaa koulupäivää meillä odotetaan jännittyneenä :) 



Niiin aika rientää, ja pienestä tytöstä kasvaa hieman isompi tyttö. Puoleenselkää asti pitkä tukka sai lähteä myös kesällä ja etuhampaiden lähtö teki kyllä vieläkin isomman tytön vaikutelman.



Jo aikuisten isosisarrusten läsnäolo kotona on vähenemässä. Eilen keskimmäinen kävi kutsunnoissa, lukion kirjoitusten jälkeen hänen on tarkoitus pitää välivuosi lukea tuleviin pääsykokeisiin ja käydä töissä. Armeijaan astuminen tapahtuu todennäköisesti vuoden 2013 heinäkuussa.

Siihen mennessä myös vanhin lapsista on todennäköisesti saanut opikelut täällä siihen malliin, että jatko-opiskelupaikka kutsuu. Pari vuotta niin meillä on melko hiljaista täällä, onneksi on tuo nyt eskaria aloitteleva nuorimmainen. Hänkin sitten jo koululainen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun jätit viestin.