keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Huonekaluille uusi elämä

Kerroinkin tuossa jo aiemmin, että tarkoituksenamme ei ole sisustaa uutta kotia kokonaan uusilla huonekaluilla. Tähän ikään mennessä oma maku on jo aika päivää selkeytynyt ja monet vanhat hankinnat miellyttävät edelleen silmää. Valitettavasti ajan patina näkyy ehkä liikaankin kanssa jo tietyissä huonekaluissa ja pinenen ajan sisällä tehty kolmea muuttoa eivät myöskään ole olleet edukseen huonekaluille. Mutta miksi heittää hyvä huonekalu pois, kun sen voi fiksata.

Muuramen korkeakiiltoinen valkoinen työpöytäni ja siihen kuuluva laatikosto on myös saanut ajan saatossa kolhuja. Ennen muuttoa se pääseekin fiksattavaksi, nimittäin korkeakiiltoisiin huonekaluihin oiva apu on autovaha, jep! Autovaha luit oikein. Se tasoittaa naarmuuntunutta pintaa ja antaa kalusteelle uuden kiillon, kannattaa kokeilla ;)

Mutta sitten siihen ongelmaan nimeltään sohva. Meidän Camp- moduulisohvan verhoilu on jo elänyt parhaimmat vuotensa. Yhtään vähättelemättä koiraamme, jonka ansiosta sohvan verhoilu on ollut kovalla koetuksella. Luulin, että musta alcantara on "ikuista", muuta noup. Siinä näkyy hienosti koiran kynsien polttamat jarrutusjäljet. Eihän minkään kankaan nukka tai ommel kestä hepulin saaneen koiran äkkikurvailuja ja jarrutusjälkiä, joten. Meidän sohva saa uuden verhoilun :) Satuimme huonekalulikkeeseen vielä sopivaan aikaan, sillä kaikista verhoiluista -15%



Tällä kertaa kangasvalinta ei ole musta eikä alcantaraa, vaan ihan jotain muuta. Kuvassa nuorin neiti parivuotiaana.

ps. niin ja ruokapöytäämme odottelen edelleen jännityksellä kotiin restauroinnista.

3 kommenttia:

  1. Se on ihan oikein,että uudistaa vanhaa minusta.Niissähän on sitä oikeaa tunnelmaa ja särmää ja ne on kotiutunut :)

    Meillä on tarkoituksena lähikuukausina hankkia uudet sohvat,vanhat menevät Elämänilolle ja Kesäheinälle niin,että ne välisijoitetaan Kesäheinän lapsuudenkotiin(sinne missä Elämänilokin on nyt kirjoilla).Nuoret saavat ne sieltä mukaan kun muuttavat ihan omilleen.Kierrätystä parhaimillaan
    Meillä on jo valittuna uudet sohvat...mutta ihan vielä ei ole oston aika.Ensin pitää vähän kohennella muutenkin paikkoja.Tämä olisi tarkoitus tehdä kesällä(viimeistään)!

    VastaaPoista
  2. Vai autonvaha on apu? Pitää kyllä kokeilla :) Kiitos vinkistä. Jään seurailemaan blogiisi, juttusi ovat ihania :)

    VastaaPoista
  3. Katti; Kyllä, ajanpatina sopii kyllä joihinkin kalusteisiin, mutta ei ehkä korkeakiiltoisiin kalusteisiin. Kierrätys kunniaan! Oon samaa mieltä :) Hienoa, että teillä vanha sohva löysi uuden kodin. Keväällä ja kesällä Kattilassakin siis tiedossa sisustamisen iloa!


    Johanna; Kiitos ja tervetuloa :) Autovaha kyllä, hieman sitä itsekin epäilin, muuta ihan Muuramen kalusteita myyvästä liikkeestä sain ohjeen. Utelias kun olen, pitää kysyä aina hoito-ohjeita. Ja kaiken pitää olla helposti siivottavissa ja korjattavissa sekä pysyä hyvässä kuosissa :)

    VastaaPoista

Kiitos, kun jätit viestin.